Maurin historiatarinoita

FM Mauri JunttilaTalven 2019 tarinoitani

Helmikuu on talvikuukausia. Silloin saattavat olla talven kovimmat pakkaset. Helmikuu voi siis olla tammikuuta kylmempi. Helmikuuta sanottiin usein myös ”pikkutammeksi”. Kansantarinoissa se on kovasti uhoava. ”Tekisin, mitä tahansa. Jäädyttäisin jopa varsan tamman mahaan, jos toinen silmä ei vettä vuotaisi”.

Helmikuu ei ole hiljainen kuukausi

Ennen pyhuttiin helmikuun alun kynttilänpäivästä yleisesti myös ” sää oli kuin kynttelinä”. Päivä liittyi saumattomasti säihin ja vuodenkiertoon. Sanottiin esimerkisi, että sellaista säätä oli ollut kynttelinä.

Helmikuun ensimmäinen almanakassamme huomioitu päivä on siis kynttilänpäivä. Vanhaan aikaan sanottiin yleisesti päivän pidentyneen silloin yhden kynttilän verran. Vanhan ajan taloissa tarvitsi polttaa valaistuksen takia enää yhtä kynttilää vähemmän.

Kynttilänpäivänä alkoi sydäntalvi olla takana. Lähestyttiin kevättalven kuukausia. Ennen seurakuntalaiset maksoivat yleisesti kirkollisverojaan kotona valmistetuilla kynttilöillä. Ne siunattiin seurakunnallisiin tehtäviinsä kynttilänpäivän messussa.

Kynttilänpäivänä oli tavallisesti aloitettu luterilaisen kirkon valtakunnallinen yhteisvastuukeräys. Vanhaan aikaan eräs Tyrnävän yhteisvastuukeräyksen kerääjiä oli ollut esimerkiksi korvenkyläläinen 1900 – luvun mies Toivo Kaikkonen. Oli ollut hyvä keräysalueen talojen varata paperinen viisimarkkanen keräykseen. Se oli ollut kerääjille mukavampaa tulipalopakkasten aikaan, jos talosta annettava raha oli ollut viiden markan paperiseteli kuin kourallinen kolikoita.

Helmikuun merkkipäiviä on myös laskiainen. Suomen katolisen kirkon aikana se oli ollut huomatumpi ja useampi päiväisempi. Nykyisin juhlimme laskiaissunnuntaita ja laskiaistiistaita. Niitä saatetaan juhlia karnevaalinomaisesti – lähes riehakkasti.

Laskiaisena laskeudutaan pääsiäiseen saakka kestävään ns. suureen paastoon. Syödään vahvaa hernekeittoa, rasvarieskaa ja makeita laskiasipullia, pitkää paastoa odotellessa. Paaston aikana syömisten odotetiin otettavan pidättyvämmin rauhallisemmin.

Jo uskonnon näkemysten takia. Paaston nähtiin olevan osa kilvoittelua paratiisin hyvään, onnelliseen vanhurskauteen, maallisesta elämästä aikanaan pois lähdettyäme.

Ystävänpäivää vietetään vuosittain 14.2. Se on uudempia tulokkaita juhlapäivänä. Ystävänpäivän postikorttien lähettäminen on jo vakiintunut tapa.

Runebergin päivä

Helmikuun 5:ttä päivää vietetään vuotuisjuhlana Runebergin päivänä, liputuspäivänä. Hän oli syntynyt vuonna 1804 Pietarsaaressa ja kuoli 1877 Porvoossa. Johan. Ludvig Runeberg oli suomenruotsalaisia. Häntä pidetään kansallisrunoilijanamme. Ehkä siihen vaikutti, että Suomi oli niinä aikoina kielellisesti tiukasti ruotsalainen. Suomen ruotsalainen Runeberg esimerkiksi kirjoitti tuotantonsa ruotsiksi.

Hän eli elämänsä Venäjän autonomiassa ruotsinkielisessä Suomessa. Runeberg sai jo elinaikanaan suurta kunnioitusta ja huomiota. Hänen syntymäpäiväänsä alettiin juhlia merkkipäivänä jo hänen elinaikanaan. Esimerkiksi ylioppilaita kävi ennen muinoin laulamassa hänen ikkunansa alla aina helmikuun 5. s päivä.

Kalevalan päivä

Suomalainen oli syntyjään myös merkittävä 1800 – luvun suurmiehemme, Elias Lönnroth, joka kokosi kansalliseeppoksemme Kalevalan. Hän kiersi suuritöisesti runojen keruumatkoilla laajassa Karjalassa sekä suuressa Vienassa. Tarinain mukaan hän oli kulkenut jopa paljasjaloin runonkeruumatkojaan.

Lönnroth oli ollut aikoinaan monipuolinen ja kyvykäs mies. Hän oli ollut myös oppinut lääkäri. Kalevalan päivä on merkittäviä vuotuisjuhliamme vuodenkierrossa. Se on myös liputuspäivä meille.

Luonto helmikuussa

Keskialvea eletään vielä helmikuussa. Lunta on kinoksittain maassa ja paljon puissa. Joidenkin näkemysten mukaan helmikuu nimen nähdään tulevan siitä, että lumisilla puiden oksilla ja hangilla kimaltelee monin miljoonin kirkkaita lumikidehelmiä.

Lopulla helmikuuta on pienessä määrin myös eläinkunnan heräilyä. Käpylintuja voi alkaa puuhailla jopa pesänlaitto puuhissaan. Pöllöjä voidaan nähdä myös pesänlaitto puuhissa. Nuo linnut voivat munia muniaan jo kovien pakkasten keskellä. Niiden hiljaista ääntelyä voidaan myös kuulla helmikuussa.

Vanhaan aikaan helmikuu oli myös ollut tärkeitä savottatöiden kuukausia. Suomi eli ennen metsistään pitkän aikaa. Miehiä meni savotoiden metsätöihin hevostensa kanssa. Jotkut olivat menneet savotoihin jo syksyllä ensimmäisten lumisateiden ja pakkasten tullessa. Mukana oli tavallisesti ollut paljon kauraa ja heiniä hevosille. Ruokatarpeita oli ollut myös itselle eli metsätyömiehelle.

Isojen metsäyhtiöiden suursavotoissa oli ollut asunto-ja ruokailukämppiä emäntineen. Oli ollut kahvin ja keiton myyntiä. Hevosille oli myös ollut ruuan myyntiä. Mutta, olihan eläinten ja ihmisten ruokain tuottajain käytännöllistä viedä niitä myös kotoaan. Savotoissa oli ollut paljon työmiehiä myös puiden kaatotöissä ja kuorimassa pöllejä paperipuiksi valtaviin pöllipinoihin.

Helmikuisessa historiassa tapahtui ennen

Helmikuun manifesti nimen saanut valtava nimien keruu asiakirja oli koottu talvella 1899. Keräsimme sen silloin vastalauseeksi silloisten isäntiemme, venäläisten venäläistämispolitiikkaa vastaan.

Silloin olivat alkaneet meille katkerat, surulliset sortovuodet. Suomen alkutaival Venäjän autonomiassa oli ollut auvoisaa onnen ja rauhan aikaa. Jatkuva haavoissa, sairauksisssa, vilussa ja nälässä sotiminen Ruotsin kuninkaiden mielitekojen mukaan oli päättynyt jo vuonna 1809.

Ihmiset alkoivat rakentaa uusia asuntaloja entisten mustien nokisten pienen pienten hirsikömmänöiden, savutupien ja hatarien havu-ja risumajojen sekä turpasmökkien tilalle. Suomalaiset olivat saaneet pitkän autonomian ajan rauhan aikana myös kerättyä hiukan jyviä aittojensa laareihin.

Autonomian ajan, mukavien kulta – aikojen maatalojen keittiöiden padoissa keitettiin vahvoja lihaperunakeittoja suurissa padoissa. Makean imellyslippuviipaleen päälle vuoltiin paksulti voita ja uunissa paistettua lihaa. Juomana oli monilla taloilla sydäntalvellakin maistuvaa täysmaitoa tai makoisaa kirnupiimää eli huitua.

Tie Suomen vapaussotaa

Sortokaudet nimen saaneen yhteiskunnallisen tilanteen alkaessa keisarillinen Venäjä alkoi kiristää otettaan autonomiassamme. Se alkoi suunnitella lisää maksuja ja velvollisuuksia meille. Sotimaan lähdöillä ja asevelvollisuudella Venäjän armeijassa uhkailtiin myös. Helmikuun manifesti (1899) oli ollut suuri vastalause mielenosoitus.

Keisarin valta päättyi Venäjällä vuonna 1917. Siihen oli liittynyt epäjärjestystä, mellakoita, kahakoita ja lakkoja Venäjällä ja Suomessakin. Oli tapahtunut suuri yhteiskunnallinen murros ja muutos. Venäjä eli valtavaa murroskautta. Tsaarien valta – aika päättyi. Yhteiskunnallisten tapahtumien Venäjällä nähtiin antavan mahdollisuudet Suomen saada itsenäisyys.

Yleisesti Suomen vuoden 1918 sodan, vapaussodan, sisällissodan nähdään alkaneen 27.1.1918. Se oli helmikuun alkua vuonna 1918, kun esimerkiksi Oulun valtaus nimen saanut nopeatempoinen sota käytiin. Oulun kahakan, valtauksen voittaneet valkoiset alkoivat laatia ohjelmia hallitsemilleen alueille.

He alkoivat kehoittaa perustamaan alueilleen suojeluskuntia. Temmeksellekin oli perustettu oma suojeluskunta Oulun suojeluskunnan kehoituksesta helmikuussa 1918. Se perustettiin yhdessä Temmeksen kunnallislautakunnan kanssa. Paljon oli saatu temmesläisiä mukaan silloin käynnissä olleeseen Suomen vapausotaan.

Temmesläiset perustivat siis oman suojeluskunnan. He saivat paikallispäällikökseen maanviljelijä Eero Junttilan (vv.1870-1948). Hän oli ottanut päällikkyytensä vastaan 25.2.1918. Alajunttilan Eero isäntä oli ollut vanhan Suomen kaartin käynyt mies ja aliupseeri. Hän oli ollut paikallissuojeluskunnan päällikkönä 18.9.1918 saakka. Sitten hän oli ollut Temmeksen suojeluskunnnan esikunnan (E:n) jäsen. Hän oli toiminut esimerkiksi suojeluskuntansa kasvatuspäällikkönä vuonna 1919. Tehtävää hoiti hänen jälkeensä Temmeksen poliisi Kalle Honka. Temmeksen suojeluskunnan seuraavaksi paikallispääliköksi tuli Temmeksen kirkkoherra Hannes Mustakallio 18.9.1918. Hän oli samalla toiminut myös Tyrnävän ja Temmeksen suojeluskuntien aluepäällikkönä.

Temmesläisiä oli osallistunut monin kymmenin miehin Suomen vapaussotaan ja Oulun valtaukseen jo ennen oman paikallissuojeluskunnan perustamista. Esimerkiksi Tyrnävän suojeluskuntalaisista oli Oulun valtauksessa ollut mukana esimerkisi Jaakko Pasanen (vv. 1888-1962) ja Oskari Katajamaa.

Temmeksen Haurukylän Tomperin talon vanhaisäntä Heikki Karppinen oli kulkeutunut vapaussodan sotareissullaan kauas aina Sallan (Kuolajärvi) rintamille. Hän oli tullut sieltä kotiinsa kesän 1918 aikana. Hän oli kävellyt sieltä kotimatkansa.

Tuuli kävi ennenkin poliittisilla paineilla idästä ja lännestä

Hyvin harva, vain muutama oli uskonut itsenäiseen suomalaisten hallitsemaan Suomeen. Olihan se ennestään tuntematon asia. Monet pitivät suomalaisen miehen kunniana vielä vapaussodan aikana, että vuodattaa hurmeensa valkoiselle hangelle Ruotsin kuninkaan puolesta, vaikkapa kaukana Norjan korkeilla vuorilla. Esimerkiksi kuuluisa ruotsalaisten soturikuningas Kaarle XII kaatui Norjassa vuonna 1718.

Paljon oli myös ollut silloin sitä mielipidettä, että Suomi neidon pitää mennä seuraavaksi Saksan keisarin syliin, päästyään Venäjän vahvan karhun syleilystä. Naurettavalta, kuin höperön höpinöiltä vaikutti silloin sinivalkoinen, itsenäinen Suomi ajatus vuonna 1918.

Paljon oli ollut vielä vapaussodan ajan seuduilla (1918) mielipiteitä, ettemme ole kykeneviä itsenäisyyteen. Vaikeaa näyttää olevan itsenäisyys meille edelleen. Se nähtiin kouriintuntuvasti esimerkiksi 1990 – luvulla. Me suomalaiset, oikeat Euroopan eurooppalaiset, silloin vielä itsenäiset suomalaiset äänestimme itsemme Euroopan Unioniin. Äänestimme kiviriipan kaulaamme. Ruotsi on esimerkiksi edelleen säilyttänyt kruunun rahanaan.

Ennen Euroopan Unioiniin liitymisvaaleja meillä oli puolueiden ja monien EU parlamentin ehdokkaiden kovaa propagandaa. Aina propaganda on ollut kovaa ja vääristävää. Se muuttaa valkoisen mustaksi. Propaganda toisti maneerisesti, että olemme onnellisimpia ilman itsenäisyyttä. Hyvää meille suomalaisille on olla EU:n monien, monien tahdottomien orjalaumassa.

Ei siitä silloisesta EU – ehdokkaiden propagandasta saanut kuvaa, että huomioitiinko ollenkaan suomalaisten yhteistä hyvää. Vaikuttaa, ettei silloin eikä myöhemminkään ole hyvää haluttu meille alkuperäisille, syntyperäisille suomalaisille.

Lähteitä:

http://maukkeliini.suntuubi.com/

http://vanha.suomenluonto.fi/artikkeli-292.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/5._helmikuuta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Ludvig_Runeberg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helmikuun_manifesti

historiantapahtumia.omablogi.fi/2015/11/

25.11.2015 – Temmeksen kirkonkylän Sillankorvasta olivat lähteneet 18 5/3 99 suuren adressin allekirjoittajiksi kunnantupaan esimerkiksi Sillankorvan isäntä Antti Junttila (1825-1905) poikansa Jaakon (1863-1944) ja Eeron (1870-1948)kanssa. Mukana olivat olleet myös Sillankorvan emäntä Maria Junttila os. Anttila (1840-1901) talon miniä

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevalan_p%C3%A4iv%C3%A4

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/2015/11/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kynttil%C3%A4np%C3%A4iv%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Ludvig_Runeberg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevalan_p%C3%A4iv%C3%A4

https://www.genealogia.fi/hakem/rintamamiehet/luettelo048094s.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarle_XII

Maurin helmikuun 2019 tarinaa

Temmes on ollut osa Tyrnävää vuoden 2001 alusta. Molemmat olivat ennen olleet Limingan kappeleita. Temmeksellä oli ollut aikojen saatossa useita pappeja, kappalaisia, pitäjänapulaisia. Myöhemmin Tyrnävän pappi hoiti monet kerrat Temmeksen papittoman srk:n papin tehtävät.

Vaivaisukko

Temmeksen kirkon vaivaisukko on joutunut elinaikanaan kokemaan myös ilkivaltaa. Sen oli aikoinaan valmistanut temmesläinen Kandelberg. Temmeksen Haurukylässä Tomperin talon (Karppisia) naapurissa asuneet Kontiot olivat olleet sukua tälle Temmeksen kirkon vaivaisukon tekijämies Kandelbergille.

Vaivaisukon tehtäviä oli ennen ollut kerätä rahaa pitäjän köyhäin-, vaivaishuoltoon eli se oli hoitanut osaltaan vanhan ajan sosiaalitointa. Temmeksen kirkon vaivaisukon rinnassa on pieni aukko, josta voidaan pudottaa kolikoita sisään. Temmeksen kirkon vaivaisukko seisoi edelleen esimerkiksi 1970-luvulla kirkon luona, kun siellä minäkin kuljin sitä ihailemassa ja pudotamassa ohikulkijan ”onnenlantti” kolikoita hänelle. Sen rooli oli silloin olla muistoesineenä. Rinnan reikään saattoi edelleen pudottaa kolikoita. Uskon kolikkoini menneen Temmeksen seurakunnan srk työhön.

Temmeksen kirkon saarnastuolin kaikukatoksen valmistanut oli ollut Suomen sodan (1808-1809) aikana seikkailuja kokenut temmesläinen Sillakorvan talon poika Juho Jaakonpoika Sillankorva-Junttila (vv.1790-1856) Hän oli jo ollut pönkän takana vankina Vitalin saunassa. Hän odotti siellä vankina Venäjälle vientiä. Hänen onnistui paeta venäläisiltä.

Kädentaitajana Juho nikkaroi kaikukatoksen Temmeksen kirkkoon joskus 1850-luvulla. Temmeksen pappilassa asuva ”Temmeksen taiteilija” Seppo Similä on äitinsä kautta sukulinjassa tuohon kädentaitaja Johan Jacobsson Sillankorva-Junttilaan.

Temmes tarinassani voi mainita myös Temmeksen pappilassa syntyneen ja aikoinaan Helsingissä kuolleen akateemikko Martti Haavion (22.1.1899-4.2.1976). Tämä runoilijamies oli ollut taitelijanimeltään P. Mustapää.

Aikoinaan paljon muuta Suomea ajallisesti edellä olleessa Temmeksen ulkoilma-, kotiseutumuseossa on esimerkiksi myös paikalliseen pappilaan liittyvää esineistöä. Siellä on esimerkiksi käytössä, aikoinaan Temmeksen pappilassa toiminut kookas ulkokäymälä. Kookkaan kotiseutumuseon puuhamies oli ollut temmesläinen kotiseutuneuvos maanviljelijä Lauri Littow.

Temmeksen kotiseutumuseon museonhoitajana toimi kesäisin 1970 – luvulla, syntyjään temmesläinen, oululainen kansakoulunopettaja musiikkimies Heimo Saksio vaimoineen. Aikoinaan temmesläisiä musiikkimiehiä oli ollut myös eräs Armas Saksio. Hän oli soittanut Temmesellä iltamissa 1900 – luvun alkupuolella.

Saksion Heimon vaimo toimi kesäisin museolla esittelijänä ja kahvilanpitäjänä. Hän paistoi apulaisineen munkkipossu – wiineri kahvileipiä ja muitakin kahvileipiä museopirtin uunissa ja tarjosi niitä museon tiloisssa. Hänen edullisia paistoksiaan sai syödä kahvin kanssa museopirtin kahviossa.

Muutakin mukavaa siellä oli. Heimo Saksio lämmitti kesäisin Temmesjokivarren museon savusaunan. Hän teki sen erityisesti niiden aikojen suositun ”Suomi juoksee viestitapahtuman” yhteydessä. Ehkä hän lämmitti saunan muulloinkin?

Kuuluisassa taidekeskus Retretissä 1980 – luvulla taidenäyttelyjään pitänyt taiteilija Seppo Similä aloitti erään entisajan lumisen pakkastalven aikana taiteilunsa ja niiden myyntejä asuessaan vuokralla kotiseutumuseon tiloissa. Siellä olikin ollut hänen hyvä maalata kookkaita taulujaan ennen Temmeksen pappila-ateljeetaan.

Napakoivu

Tämä tarina kertoo siitä, että temmesläiset olivat 1760 – luvulla rakentaneet reippaina ja touhukkaina nykyistä kirkkoaan. Kirkon rakennuskassasta oli salaperäisellä tavalla kadonnut rahaa. Syylliseksi he olivat todenneet erään työmiehen. Hänet oli piesty, ruoskittu hengiltä vatsan puolelle tuoreilla koivukepeillä. Kuollut oli haudattu Temmeksen kirkon viereiselle hautausmaalle melko pintaa. Hänen mahaansa jääneistä koivukeppien sälöistä oli versonnut koivu. Se sai ”napakoivu” nimen. Myöhemmin oli tullut ilmi, että tämä pieksäen teloitettu olikin ollut syytön mies.

Kirkonrakentaja Anders Louetin vaimot

Temmesläinen kirkonrakentaja Anders Louet oli matkoillaan kulkenut myös Tukholman hovissa. Hän oli tuonut sieltä mukanaan Temmekselle vaimokseen erään kuninkaan hovineidin (neiti Ojeström). Hän kuoli melko pian tautiin Temmeksellä.

Kirkonrakentaja Anders Louet haki hänen tilalle toisen kuninkaan hovineidin (neiti Montgomery). Tämä oli aikoinaan saapunut hienoissa vaunuissa syrjäiseen pieneen Temmeksen Koskelankylään. Laskeutuessaan vaunuista hän oli huutanut, että ”Tuokaa raanua, tuokaa raanua, en minä saata paljaalle maalle astua”. Tarina kertoo lisäksi, että kyseisillä hovineideillä oli virrannut suonissaan sinistä aatelisverta.

Ruma ruustinna

Eräällä Temmeksen papilla oli ollut erityisen ruma vaimo. Lisäksi hän oli ollut ikävä pahasuinen rähisijä, noita – akka. Pappi oli saanut tarpeekseen hänestä. Hän oli lähtenyt melko nätin ja nuoren pappilan kotiapulaisen kanssa siirtolaisiksi Atlantin taakse Ameriikkaan.

Monsignore Adolf Carling

Tämä tarina menee jo hiukan Rantsilan puolelle. Mutta, Temmekselläkin on elänyt Karling sukuisia. Muuan Karlingin Aatu lähti Helsinkiin 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alussa opiskelemaan papiksi. Pappi hänestä oli aikoinaan tullut. Pappina hän kääntyi katoliseen uskoon. Tarina kertoo myös, että tämä monsignore Adolf Carling oli aikoinaan kuulunut paavin 12 kardinaalin kardinaalineuvostoon.

Tyrnävän kappelikunnassa

Pohjois-Pohjanmaalla oli aikoinaan ollut suuria emäpitäjäjiä: Saloinen, Liminka ja Ii. Emäseurakunta Limingan kappeleita olivat olleet esimerkiksi Temmes ja Tyrnävä. Oulu erotettiin Limingasta ja se perustettiin kaupungiksi vuonna 1605. Limingan emäpitäjän toinen reuna oli aikoinaan ollut kaukana nykyisen Venäjän rajan paikalla.

Limingan emäpitäjän, – kirkonkylän ja sen kappeleiden Tyrnävän sekä Temmeksen (Haapaniemenkylä) hävittäminen päättyi vasta Uudenkaupungin rauhaan (v. 1721). Noiden paikkakuntien venäläisten sotilaiden suorittamien hävittämisretkien takana olivat olleet kulloiset Novgorodin, Moskovan tai Venäjän tsaarit. Nykyisin mainitaan myös Novgorin tasavalta. Monet kerrat olivat venäläiset sotilaat käyneet hävittämässä Limingan kirkonkylän ja siinä sivussa myös Temmeksen ja Tyrnävän kappelikunnat.

Suomi oli I ristiretkestä noin vuodesta 1154 vuoteen 1809 ruotsalaisen hallinnoima maa. Vihanpito ja sotiminen Ruotsin ja Venäjän kesken oli ollut hyvin vanhaa perua. Ensimmäinen rauha heidän kesken oli ollut Pähkinäsaaren rauha (v. 1323). Silloin määriteltiin I kerran Ruotsin itäraja. Pähkinäsaaren rauhan rajalinja kulki tutkijoista riippuen Pietarin kaupungin luota, Inkerinmaasta – suunnilleen Raahen Pattijoelle.

Rajalinjan pohjoispuoli oli ollut venäläisten maata. Myöhempi Täyssinän rauhan (18.5.1595) raja antoi Ruotsille valtavat alueet lisämaata Suomenlahden rannoilta, myös Suomen alueen itäpuolelta ja pohjoisesta. Raja muistutti paikoin nykyisen Suomen itärajaa. Ruotsilla oli Täyssinän rauhan jälkeen paljon maita ja mantuja Ruotsin Itämaassa, Suomeksi miellettävällä alueella. Ruotsilla oli myös ollut kulkuoikeudet Jäämerelle, Varangin vuonolle. Stolbovan rauha vuonna 1617 muutti edelleen Ruotsin itärajaa sen eduksi.

Ruotsi valloitti myös asuttamalla alueitaan. Niinä vanhoina aikoina Venäjän tsaarien ajatusmaailmassa myös asuttamalla miehittyjä maita kuului edelleen heille. Ruotsin erämaiden asuttamista tehtiin pakolla, mutta myös verohelpotuksilla houkuttellen.

Venäläiset sotilaat kävivät satojen vuosien ajan toistuvasti hävittämässä mailleen nousseen suomalais – /ruotsalaisen asutuksen. Niin kävi toistuvasti esimerkiksi Limingan kirkonkylälle ja myös sen kappeleille sekä saarnahuonekylille. Venäläisten suorittama hävittäminen oli aina ollut perinpohjaista. Olihan hävitystyö ryssäin armeijan sotilaiden suorittamaa hävitystyötä. Se oli ollut järjestelmällistä tuhoamista.

Sotien, riitojen syynä olivat usein olleet Ruotsin asutuksen leviämisen pysäyttäminen. Tavan mukaan tehtiin kosto- ja ryöstöretkiä. Esimerkiksi Iin mies Juho (Pekka) Vesainen (noin vv. 1540-1627) teki joukkoineen ryöstö -ja kostoretkiä esimerkiksi Vienan Karjalaan sekä kauas Jäämeren rannan Petsamon luostariin. Hänen retkensä synnyttivät kiivaita kostoretkiä Pohjois-Pohjanmaalle.

Isonvihan piilokirkkoja

Tyrnävällä elää tarinoita kappelikunnan ajan kirkoista ja saarnahuoneista. Sellainen oli esimerkiksi ollut Ängeslevän Ylipäässä. Siellä, nimi ”Kirkkoharju” kielii kirkosta ja/tai saarnatuvasta.

Kirkko oli nähtävästi ollut isonvihan piilopirttien ajan piilokirkko. Vaikeaa on uskoa siihen, että siellä Ängeslevän Ylipään Honkakosken metsäseudulla olisi joskus ollut iso kylä, että sinne rakennettiin kappelin kirkko tai saarnatupa?

Ängeslevällä, Toppisen talon luona oli aikoinaan ollut myös kirkko. Ängeslevän Toppisen talon läheinen ”Kirkkokursu” nimi kertoo siitä. Siellä oli myös ollut isonvihan ajan piilokirkko?

Isonvihan aikana meidän luterilaiset pelkuripappimme pakenivat ”hippulat vinkuen” emämaa Ruotsiin. Olivat paenneet hurjalla vauhdilla. Vasta Norjan vuoret pysäyttivät heidät. Papit hylkäsivät seurakuntalaisensa.

Piilokirkot/saarnatuvat olivat rakennettu isonvihan aikana esimerkiksi tyrnäväläisten uskovaisten toimesta jumalanpalveluksien ja hartaustilaisuuksien pitopaikoiksi, siksi aikaa, kun pelkuripapit olivat paossa isoavihaa Ruotsissa ja kappelin kirkot olivat nouseet savuna ilmaan ryssäin toimesta. Mahdollisten isonvihan ajan piilokirkkojen alueilla oli tehty myös kristillisiä hautaansiunaamisia sodan, isonvihan aikana.

Pakomatkalta takaisin tultiin

Isonvihan ajan Ruotsissa piileksineet pelkuripapit palailivat seurakuntiinsa. Heille tuli kiire hankkia konventteliplakaatti. Se kielsi konventtelit eli seurat. Virallisena syynä heillä oli ollut se, että konventtelit eli seurat todennäköisesti uutena ilmiönä ja tapana tuovat epäjärjestystä Suomenmaahan.

Seuroissa mukana olleet saivat puhua Jumalan sanaa vuorollaan halutessaan. Isonvihan ajan, kansanmiesten seuroissa oli siis voitu virsien veisuun ja Raamatun tutkiskelun lisäksi voitu halutessaan puhua vuorollaan.

Seurakunnilla oli jo 1600-luvun loppuilla ollut velvollisuus opettaa kansalle lukutaitoa. Lukkarinkoulut aloittivat jo 1600-luvun lopulla. Kirjoittamisen opettelu kinkereillä ja lukkarinkoulussa tuli kansalle eteen vasta myöhemmin. Oli siis uskottavasti ollut kansalla vankasti lukutaitoa Suuren Pohjan sodan aikana (vv.1700-1721). Kirjoittamisen osaajia oli myös ollut.

Syvät kansanrivit, lukutaidon lisääntyessä, saattoivat alkaa harrastaan Raamatun tutkiskelua. Tyrnävällä ja Pohjois-Pohjanmaalla oli kiertänyt jo kauan sitten pietisti saarnamiehinä esimerkiksi muuan Korkala ja Tuohino ja eräitä entisiä Ruotsin armeijan kanta-aliupseereita oli myös kiertänyt siellä saarnamiehinä.

Todellinen syy konventteliplakaatin nopealle saannille oli ehkä nähtävästi ollut vain pappien ahneus. Papit ehkä pelkäsivät menettävänsä jonkin viinanassakan tai rasvaisen siankinkun uuden pietistisen herätysliikkeen takia?

Pappien saarnaama uskonto oli tapauskoa, millä lähinnä hallittiin kansaa. Luterilainen kirkko muuttui valtionkirkoksi ja sen tehtäväksi tuli vallanpidon välineenä toiminen. Valtionkirkko siitä tuli vuoden 1527 Västeråsin valtiopäivien myötä. Silloin Ruotsista lakkautettiin katolinen kirkko ja usko. Kirkon suuri omaisuus siirtyi Ruotsin valtiolle tai oikeammin se siirtyi Kustaa Vaasalle, yksinvaltias kuninkaalle.

Pietismiä

Pietismi oli ehkä ollut varhaisinta luterilaisen kirkon herätysliikkeisiin kuuluvaa? Sitä oli ollut Suomessa jo paljon ennen isonvihan sotaa (vv.1714-1721) ja myös ennen Suurta Pohjan sotaa (vv.1700-1721).

Pietistien kirkkohistorioitsija Gottfriend Arnold (vv. 1666-1714) nimitteli luterilaista kirkkoa ”portoksi”.

Akateeminen pietisti Lars Ulstadius (Oulu 1650 – Tukholma 1732) oli järjestänyt skandaalin 22.7.1688 Turun tuomiokirkossa moittimalla suureen ääneen luterilaista kirkkoa kesken sunnuntain jumalanpalveluksen. Hän esitti myös, ettei papeilla ole Pyhää Henkeä. Moitti heitä leipäpapeiksi.

Niin se olikin, että pietismi oli sydämen uskoa. Aitoa Kristuksen uskoa. Muu uskonto esim. luterilainen valtionuskonto oli vain ns. tapauskoa tai kristinuskoteorian kautta syntynyttä uskoa.

Tärkeintä arkipäivän uskonelämässä oli näyttää muille maanpäällä tallustaville uskovaisuuttaan. Luterilaisuus oli myös valtionusko. Se toimi maallisen valtiovallan käsikassarana. Kristuksen kärsimyshistoria ja hänen elämänsä tarkoitus ja tehtävä sekä hänen perustamansa kirkko oli luterilaisille vain toissijainen.

Oululaissyntyiselle Lars Ulstadikselle tulivat mielipiteidensä takia tutuiksi vankiloiden kalterit ja sellit. Piispa Gezelis oli hakenut kuolemantuomioa tälle onnettomalle toisinajattelijalle. Se oli muuttunut silloisissa tuomioistuimissa monen moniksi vankilavuosiksi.

Suunnilleen samanikäisiä Ulstadiuksen kanssa ollut, myös akateeminen pietisti Petter Schaefer (k.1729) ihastui pietistisiin Ulstadiuksen mielipiteisiin. Hänkin oli arvostellut pappien Pyhän Hengen puutetta. Hän oli myös ennustanut edessä olevan hyvin vaikeita aikoja juuri maailmallisuuden, irstauden sekä ulkokultaisuuden takia.

Pietismiä elettiin Suomessa poikkeukellisten koleiden, kylmien talvisäiden aikana. Pieni jääkausi nimen sanut ajanjakso sijoittui juuri 1600-luvun lopulle. Siihen liittyivät ns. suuret kuolonvuodet (vv.1695-1697). Joidenkin tietojen mukaan silloin menehtyi Suomen kansasta 1/3. Pieni jääkausi ei ollut vain Suomen sääilmiö. Siltä ajalta on esimerkiksi hollantilaisia talvimaalauksia luistelijoista Hollannin kanavilla.

Vankiloiden sellit tulivat myös Petter Schäferille tutuiksi. Tosin hän vietti muutamien vuosien kauden USA:n pietistiuskovien porukoissa. Hän olisi saanut siellä töitä esimerkiksi opettajana Pennsylvanian Germantownissa, mutta hän palasi takaisin Ruotsiin ja alkoi tehdä uudelleen tuttavuutta vankilasellien ja kaltereiden kanssa.

Kirkko keskellä kylää

Tyrnävällä on toiminut ajatus, että ”kirkko keskellä kylää”. Ehkä kaikki kirkoiksi vihityt rakennukset olivat kaikki olleet ”Vanahalla hautuumaalla”. Siellä oli ollut esimerkiksi vuonna 1647 rakennettu ja nähtävästi isossavihassa tuhottu. Ehkä muutama muukin? Tai kirkot/saarnatuvat olivat olleet ”Vanahan hautuumaan” läheisyydessä?

Nykyinen Tyrnävän kirkko rakennettiin 1800-luvun lopulla tärkeälle paikalle. Se rakennettiin pitäjää halkovien maanteiden risteykseen, kuin keskelle kylää. Sitä oli joskus tuumailtu, että sen olisi pitänyt sijaita toisella kulmalla kyseistä neljän tien risteystä? Sen paikka olisi ehkä kuulunut olla pappilan puoleisella kulmalla? Tuo nykyinen Tyrnävän kirkko tehtiin vuonna 1865 tuhopoltetun tilalle.

Eräs tarina kertoo, että isonvihan aikaan ”Vanahalla hautuumalla” sijainneesta kirkosta tai oikeammin sen kellotapulista oli Tyrnävän kyläläisten voimin otettu alas sekä talteen arvokkaat kirkonkellot. Ne olivat kätketty turvaan kaiken tuhoavilta ja hävittäviltä venäläisiltä sotilailta läheiseen Tyrnävänjokeen. Niitä oli sieltä yritetty myöhemmin nostaa, mutta niitä ei ollut löytynyt. Ne olivat siirtyneet toiseen paikkaan ja hautautuneet pohjamutiin.

Ne ääntelevät sieltä varoittaen ”huonon edeltä”. Kirkonkellot olisivat olleet mieluisat myös venäläisille. Metalli sinänsä oli jo ollut arvokasta. Ne olisivat olleet myös arvokkaat voitonmerkkinä, sotasaaliina vääräuskoisilta.

Maallikoiden aikaa

Isonvihan aikana ja ennen sitä seurakunnallinen elämä oli ollut jo vakiintunutta Tyrnävällä. Isonvihan ajalle oli tyypillistä se, että kansa turvautui Jumalaan, piilokirkkoihin sekä metsien piilopirtteihin. Papit pakenivat Ruotsiin.

Piilokirkoissa jatkuivat kappelin hartaustilaisuudet. Varmaan hautasivat kuolleitaan ja isossavihassa surmattuja pitäjäläisiään kristillisesti ja säällisesti hautuumailleen? Eivät jättäneet kuolleitaan haaskalintujen, petoeläinten, ahmojen, karhujen, susien jne, eikä kulkukoirien syötäviksi.

Kaikki kirkollinen toiminta tehtiin niinä isonvihan aikoina ainoastaan seurakunnan maallikoiden toimittamina. Uskovaiset maallikot ja maallikkosaarnaajat säilyttivät niinä ankeina isonvihan vuosina Kristuksen kirkon Suomessa.

Säätyläiset, sotilaat, papit turvautuivat isonvihan aikana vikkeliin kinttuihinsa. He pakenivat Ruotsiin, monet juoksivat jopa ohi Tukholman. Juoksivat silmät kauhusta ja pelosta ympyriäisinä kauas Ruotsin sisämaahan.

Kirkonmiesten pakeneminen Ruotsiin oli ilmennyt joukkohysteriana. Se oli temmannut mukaansa kaikki papit, pitäjänapulaiset sekä kappalaiset. Ei Suomeen jäänyt ainuttakaan pappia. Myös, Tyrnävän isonvihan ajan Lithovius ja Limingan Kristian Gisselkors olivat paenneet kauhuissaan Ruotsiin.

Tyrnävän kappelikunnan vuonna 1647 rakennettu 1. kirkko oli nähtävästi myös tuhottu polttamalla, venäläisten sotilaiden toimesta, isonvihan aikana. He käyttivät Pohjois-Pohjanmaalla ns. poltetun maan taktiikkaa. He tulivat Liminkaan sotaväkenä pienten tykkien kanssa. Täysin puolustuskyvyttömiä oltiin heitä vastaan.

Outoa ajatus on se, että venäläiset olisivat jättäneet isonvihan aikana esimerkiksi ”Vanahan hautuumaan” kappelin toimintakuntoiseksi. Se oli ollut ryssille eräitä merkittäviä sotilaskohteita. Olihan se myös ollut vääräuskoisten kirkko. Syy siksikin hävittää se.

Voi uskoa, että isonvihan ajan ryssillä oli ollut ankara sotilaskuri. Silloisen Venäjän tsaarin Pietari Suuren valvova silmä, kaikennäkevä silmä näki aina Pohjanlahden rannikolle. Parempi oli heidän sotilaina noudattaa annettuja käskyjä eli hävittää perinpohjin Pohjois-Pohjanmaa.

Venäläiset olivat ortodokseja eli toisuskoisia ruotsalaisten ja suomalaisten silmin nähtynä. Suurpitäjä sekä emäseurakunta Liminka oli aikoinaan aloittanut ja toiminut pitkän aikaa roomalaiskatolisena seurakuntana, mutta vuoden 1527 Västeråsin valtiopäivien uskonjulistuksen jälkeen Limingassakin oltiin luterilaisia.

Venäläisten sotilaiden jäljiltä jäi vain poltettu, asumaton, tyhjä maa. Usein ja tavallisesti he surmasivat kiinnisaadut. Mutta, veivät myös liminkalaisia, muhoslaisia, temmesläisiä ja tyrnäväläisiä mukanaan orjikseen, jalkavaimoikseen ja lapsisotilaiksi.

Limingan Kristian Giselkors oli laatinut tilastoja Limingan menetyksistä Ruotsista palattuaan. Ei, hän olisi voinut laatia tilastoja, elleivät esimerkiksi Temmeksen Haapaniemen, Tyrnävän Suutarinkylän ja Ängeslevän kylän miehet olisi kirjottaneet niitä muistiin papereihin. Ehkä he kirjoittivat syntyneitä ja kuoleita kirkonkirjoihin.

Lähteitä:

https://www.tyrnavanseurakunta.fi/info-ja-asiointi/historiaa

https://www.geocaching.com/geocache/GC614N1
https://www.muistini.fi/tarinat/minun-elamani-musiikkia
http://www.pellervo.fi/pellervo/kp10_06/iso_viha.htm
https://www.kaleva.fi/juttutupa/kotimaa/yleisovihahailuoto/4565106

Marraskuun 2018 tarinaani

FM Mauri Junttila

Marraskuu on syyskuukausia. Mutta, voi marraskuu olla myös jo talvikuukausi. Säät ja ilmat sen näyttävät meille. Marraskuun alku voi usein olla lämpötilaltaan paljon erilaisempi kuin loppukuu.

Marraskuu aikojen saatossa

Riihenpuinti oli ennen vanhaan useiden vuosisatojen ajan tärkeitä marraskuun tapahtumia ja töitä. Riihenpuinti taloisssa oli suuritöinen paljon ihmistyövoimaa tarvinnut ja vaatinut sekä aikaa vienyt tärkeä vuotuistyö. Riihenpuinti oli ollut ihmisten elämään liittynyt välttämätön elintärkeä arkityö.

Riihenpuintia oli ollut vanhaan aikaan syksyisin maaseudun taloilla ajallisesti tehdä hyvin pitkän ajanjakson. Sitä oli kestänyt syksyisin viikkoja ja jopa kuukausia. Toiset talot olivat aloittaneet riihenpuinnin jo loppukesällä varhaisempien viljojen valmistuttua kerättäväksi pelloilta riiheen. Toisilla, vanhan ajan taloilla riihenpuintia piisasi joskus jopa kauas jouluviikolle.

Varhainen riihenpuinti taloissa loppukesällä oli yleensä siksi, että siten saatiin ohrapuurojauhoja ja rieskajauhoja. Puhuttiin uutispuurosta ja uutisrieskasta. Eli ohrajauhoja ja ohraryynejä oli valmistettu kuluneen, menneen kesän ohrista.

Ohra oli nähtävästi tärkein viljakasvi

Tutkijat ovat nykyisin selvittäneet sitä, että ohra oli nähtävästi ollut vanhan ajan maa – ja metsätaloudesta sekä varhaisemmin metsästyksestä, kalastuksesta ja keräilystä eläneille suomalaisille yleisin ja tärkein viljakasvi. Siitä valmistetaan leipää ja puuroa. Eläinten ruokaa se myös on aina ollut.

Ohrasta valmistettiin myös olutta. Se oli ollut ennen vanhaan hyvin tärkeä juoma taloissa ruokajuomana. Maitoa oli ollut ennen vain vähäisesti eli sitä piisasi pääasiassa vain pienille lapsille.

Oluella saatiin muille ihmisille ja markinoilla myydessä taloon tuloja, rahaa. Rahaa oli tarvittu taloissa jo hyvin vanhaan aikaan. Rahaa oli käytetty ja tarvittu kauan sitten jo luontaistalouden aikaan. Veronmaksuja oli ollut maksettavana jo luontaistalouden aikana. Valtion voudit keräsivät veroja kruunulle. Kirkot vaativat kirkonveroja ja pappien kymmenyksiä sekä palkkioita esimerkisi ihmisten hautaamisista.

Riihenpuintia työtapahtumana

Maatalous ja pelloilta saatu vilja antoivat meille elannon hyvin pitkän aikaa Suomessa. Monilla vanhanajan taloilla oli ollut tavanomaisena käytäntönä, että niittää viljaa jo kesäisiltä pelloilta ja viedä sitä kuivumaan talon riiheen. Se siellä odotti riihenpuintia. Olihan vilja myös turvassa siellä esimerkiksi alkavan syksyn sateilta. Se oli sisällä kuivassa riihessä.

Siihen syksyiseen riihen puintiaikaan juuri tiettynä ajankohtana vuodesta, vaikuttaa taloilla olleen miettiä sopiva aika, ajatellen talon monia peltotöitä. Isännät joutuivat järjestelemään töitään säiden ja vuodenaikojen mukaan. Huonoa olikin ollut puhdistaa ja kaivaa sarkaojia ja/tai kuokkia lisäpeltoa esimerkiksi myöhäissyksyn, alkutalven jäiseen ja/tai lumiseen maahan.

Vilja oli turvassa kuivumassa ja odottamassa riihessä varstoilla tapahtuvaa jyvien erottamista korsista. Ei viljalla ollut siellä katon alla hätää eikä sillä ollut kiirettäkään kuivassa riihessä. Taloissa oli ennen ollut esimerkiksi paljon kissoja ja koiria. Ne pitivät haitalliset jyrsijät kurissa riihestäkin.

Riihenpuinnin ajallista historiaa on vaikea määrittää. Sen alun voi uskoa olevan niissä kaukaisissa tuhansien vuosien takaisissa ajoissa, kun täällä kaukaisessa Pohjolassa aloimme lähes ”kivikauden luolamiehinä” kasvattaa viljakasveja ruuaksemme.

Nykyisin tutkijat arvelevat, että viljanviljely Pohjolassa on ollut hyvin paljon vanhempaa kuin sitä oli arveltu ja luultu sen olevaksi. Sitä ovat myös nykypäivien siitepölytutkimuksissa huomioineet ja esittäneet, että viljaa oli alettu kasvattaa jo kauan sitten esimerkiksi myös pohjoiseassa esimerkiksi kaukana Kainuun vaaroilla. Tavallisesti mielletään niin, että viljaa oli kasvatettu ensimmäiseksi vain Lounais – Suomessa, Aurajokivarren seuduilla. Sitä oli ennen sanottu Suomen vilja – aitaksi.

Varhaista iältään voi uskoakseni arvella olleen viljan puinnin. Jyviä oli nähtävästi erottu korsista jo kivikauden miesten toimesta? Vilja, jyvät tarvitsi, täytyi nähtävästi kuivattavaa esimerkisi riihessä jo viljaa syövien, viljaa käyttävien kaukaisten esi isäimme aikakaudella. Varmaa tietoa ei ole siitä, miten lienevätkään kivikauden ajan esi – isämme olivat kuivanneet viljansa? Ehkä, ensin vain vaatimattoman asuinmajansa nuotion lämmössä kuivasivat niitä?

Viljat kypsyivät, valmistuivat lisää vanhan ajan riihen puintien aikaan vielä riihessä. Riihiviljaa kotieläintemme: kanojen, hevosten, sikojen, vuohien, lampaiden ja lehmien kanssa olemme syöneet täällä Suomessa nähtävästi jo ikiaikaisesti. Riihten historian voi arvella myös olevan hyvin vanhan.

Marraskuun töitä nykyajalle

Leikkuupuimureilla viljan puinti mullisti täysin viljan keruun ja puinnin. Viljat ovat nykysin puitu, erityisesti kuivina lämpiminä kesinä pois peloilta jo hyvissä ajoin elokuussa. Ne odottavat nykyisin maalaistalon piha – alueilla käyttöään talon suurissa teräspelti siiloissa jo elokuusta lähtien.

Tänään viljapeltojen viljanviljelyssä pellon käyttöön, satoon ja kasvutuloksiin sekä viljakasvien kasvuaikaan vaikuttaa ennen kaikkea viljanjalostus. Vilja tarvitsee aina vain yhä vähemmän aikaa kypsyäkseen, valmistuakseen – kerättäväksi pois pelloilta.

Viljakasvien korret ovat myös lyhentyeet jalostuksen myötä. Oljet, erityiseti pitkät oljet ovat nykyisin vain haittana. Vaivaksi vain ne ovat meidän ajan isännille. Kotieläimemme syövät tänään yleensä vain vähänlaisesti olkea. Vähemmän nykyajan lehmät nukkuvat olkivuoteillakaan.

Eikä esimerkisi tarvita pitkiä rukiinolkia pirtin seinustojen monien, henkilömäärältään suuren väen vuoteiden olkipatjoihin. Joskus, vanhaan aikaan myös pirtin lattioilla oli ollut paljon olkia kuin pehmikkeenä ja myös kuin olkivuoteena. Lapset olivat esimerkiksi leikkineet siellä kissanpentujen ja koiranpentujen kanssa. Pirtin lattian oljilla oli leikitty myös possujen, lampaiden ja vuohien kanssa.

Saattoi lämpimän pirtin puhtaille oljille nukahtaa kuka hyvänsä. Ennen oli kylissä esimerkiksi kiertänyt kodittomia kulkumiehiä tai kiersi melko paljon tilapäisesti maalaistaloissa työtä tehneitä työmiehiä. Hyvää oli heidänkin nukahtaa yöksi lämpimän pirtin puhtaille oljille.

Ei talossa välttämättä ollut vuodetta tai sänkyjä edes jokaiselle oman talon asukkaalle. Oljilla pehmustetulla lämpimän pirtin lattialla, oli hyvä nukkua heidänkin, joille ei piisannut omaa sänkyä.

Oljet pirtin lattialle vaihdettiin välillä. Entiset sämppääntyneet, likaantuneet pirtin lattiaoljet vietiin navettaan, että syövätkö kotieläimet niitä? Tai pirtin lattian vanhat oljet vietiin suoraan tunkiolle. Niistä tuli ajan myötä tärkeää lannoiteainetta vanhan ajan maalaistalon luomuviljellyille pelloille.

Leikkuupuimurit ovat tehokkaita

Leikkuupuimurit ovat muuttuneet suuriksi ja tehokkaiksi. Nykyajan tehokkailla leikkuupuimurilla korjaa yksikin mies valtavasti viljaa varastoihin hyvin lyhyessä ajassa. Hänellä on talossaan apuna esimerkisi nykyaikainen koneellistettu viljankuivaamo tehokkaine kuljettimineen ja käytännöllisine lämmönlähteineen. Talon pelloilta vilja siirtyy nopsasti suuria kuormia kuljettavilla traktorin suurilla peräkärryillä talon nykyaikaiseen viljankuivamoon.

Tutkijat ovat mietiskelleet, laskeneet ja selvittäneet sitäkin, että miten kaukainen kivikauden ajan esi – isämme sai tuotettua jonkinmoisen hyvin vaatimattoman pienen pienen säkillisen tai vakallisen leipä – tai puuroviljaa kivikauden ajan perheelleen? On esitetty laskelmia myös siitä kuinka suurta ihmismäärää kykenee ruokkimaan tänä päivänä yksi ainoa leikkuupuimurimies?

Marrskuussa marraskuun töitä

Tehdään maaseudulla edelleen maatalon töitä marraskuussa. Nykyajan marraskuisten töiden isännän puuhista ja niiden tekijästä voinee nostaa esille erään lähes nykypäivillä elänen entisen Tyrnävän Korvenkylän kaikin puolin esimerkin miehen, kyvykkään ja osanneen maanviljelijän Veikko Vesalan (1920 – 2006). Hänellä oli sitä totuttua tapaa ja käytäntöä, että maatalon kesätyöt ja yleensä peltotyöt piti olla tehtyinä mielellään jo lokakuulle.

Siihen kuuluivat esimerkiksi kaikenlainen korsiviljan ja monimuotoisen eläinten kuiva – ja ”virtas” heinäin ja kuivaheinän keruu talveksi kotieläimille. Siihen kuuluivat myös talon viljojen puinnit, perunan, nauriin, kasvimaan juureksien nostot ja syyskynnöt sekä myös peltojen ja pelto – ojien kunnostustyöt.

Peltoteiden kunnosta huolehtiminen on esimerkiksi ajankohtaista isännille eräinä syksyn töinä. Niitä oli hyvää tehdä esimerkiksi marraskuussa. Saattoi talon rakennuksiakin korjailla marraskuussa.

Liikkui Vesalan Veikko edelleen pelloillaan vielä marraskuussa. Mutta, hänen liikkumisestaan ja töistään pelloillaan näki, että ohi olivat kesän kiireiset peltotyöt jo hyvissä ajoin ennen lokakuun viimeistä päivää.

Hän kulki edelleen pelloillaan esimerkisi vesuri, lapio tai kirves olallaan vielä marraskuussa, mutta se oli vain kohta enemmän peltojen ja ympäröivän luonnon seuraamista ja tarkkailevaa katselua. Lintuja, joita oli marraskuussa hänen asuinsedullaan, hän myös seurasi niitä.  Hän katseli esimerkiksi sitäkin, että saako jo talvi tulla rauhassa, tuleeko se omalla vuorollaan vuodenkierrossa? Näyttääkö kaikki olevan kunnossa ja valmista jo talven tulla?

Marraskuun töitä Veikolla saattoi olla esimerkisi pihakaivon teko tai entisen kunnostaminen ja puhdistaminen. Ennen sementtisiä kaivonrenkaita pihakaivoissa olivat puukehikot. Ne tarvitsivat aikojen saatossa jotain huoltoa ja jopa lahonneitten puisten kaivokehikoiden uusimista. Esimerkisi eräänä 1960 – luvun marraskuisena päivänä tai eräänä syksytalven alun päivänä Veikko kävi tutulla naapurillaan kaverina tekemässä naapuritaloon uuden pihakaivon.

Ensin Veikko katsoi pienen taikavarpu, lehtipuuvarvun kanssa, että tuleeko ajateltu kaivo yleensä nyt oikeaan vetiseen paikkaan? Onko siellä tai lähellä vesisuonia? Tärkeää on pihakaivolle, että siellä piisaa vettä. Se on myös hyvä, että kaivo on melko lähellä veden tarvitsijoita asuinrakenusta ja navettaa myös.

Nykyisin, silläkin kyläkulmalla on ollut kunnallinen vesijohto jo muutamia kymmeniä vuosia. Vesalan Veikko sen aikanaan puuhasi kylään. Hän hankki puuhamiehenä myös merkittävän tarpeellisen lyhyen yhdystien Korvenkylän kylätien ja Temmeksen valtatie nelostien välille.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Marraskuu

https://www.blogit.fi/suomen-historian-tapahtumia

http://maurintarinaa.blogimaailma.fi/2017/11/12/marraskuun-2017-tarinaa/

https://tarinoitatyrnavalta.wordpress.com/

https://kylmatila.wordpress.com/tag/rintamamies/

https://www.tringa.fi/linnut-marraskuussa/

http://suomenhistoriaa.omablogi.fi/avainsana/riihenpuinti/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Riihi

http://syotavakaupunki.fi/maanviljelyn-historian-vaiheita-suomessa/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maanviljely

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/maanviljely-levisi-suomeen-7000-vuotta-sitten-1.32392

http://www.leipatiedotus.fi/tietoa-leivasta/pellolta-poytaan/viljan-tuotanto/suomessa.html

http://www02.oph.fi/etalukio/historia/autonomia/kaski.html

Vuosina 1953-1955  kuivattu Tyrnävän Leppijärvi.  Vesitetty uudelleen viime vuosisadan lopussa

Mauri Junttila v. 1959

Tyrnävän Korvenkylä Tyrnävän (Temmeksen) Haurukylän

ja Tyrnävän Keskikylän välissä