Maurin helmikuun 2019 tarinaa

Temmes on ollut osa Tyrnävää vuoden 2001 alusta. Molemmat olivat ennen olleet Limingan kappeleita. Temmeksellä oli ollut aikojen saatossa useita pappeja, kappalaisia, pitäjänapulaisia. Myöhemmin Tyrnävän pappi hoiti monet kerrat Temmeksen papittoman srk:n papin tehtävät.

Vaivaisukko

Temmeksen kirkon vaivaisukko on joutunut elinaikanaan kokemaan myös ilkivaltaa. Sen oli aikoinaan valmistanut temmesläinen Kandelberg. Temmeksen Haurukylässä Tomperin talon (Karppisia) naapurissa asuneet Kontiot olivat olleet sukua tälle Temmeksen kirkon vaivaisukon tekijämies Kandelbergille.

Vaivaisukon tehtäviä oli ennen ollut kerätä rahaa pitäjän köyhäin-, vaivaishuoltoon eli se oli hoitanut osaltaan vanhan ajan sosiaalitointa. Temmeksen kirkon vaivaisukon rinnassa on pieni aukko, josta voidaan pudottaa kolikoita sisään. Temmeksen kirkon vaivaisukko seisoi edelleen esimerkiksi 1970-luvulla kirkon luona, kun siellä minäkin kuljin sitä ihailemassa ja pudotamassa ohikulkijan ”onnenlantti” kolikoita hänelle. Sen rooli oli silloin olla muistoesineenä. Rinnan reikään saattoi edelleen pudottaa kolikoita. Uskon kolikkoini menneen Temmeksen seurakunnan srk työhön.

Temmeksen kirkon saarnastuolin kaikukatoksen valmistanut oli ollut Suomen sodan (1808-1809) aikana seikkailuja kokenut temmesläinen Sillakorvan talon poika Juho Jaakonpoika Sillankorva-Junttila (vv.1790-1856) Hän oli jo ollut pönkän takana vankina Vitalin saunassa. Hän odotti siellä vankina Venäjälle vientiä. Hänen onnistui paeta venäläisiltä.

Kädentaitajana Juho nikkaroi kaikukatoksen Temmeksen kirkkoon joskus 1850-luvulla. Temmeksen pappilassa asuva ”Temmeksen taiteilija” Seppo Similä on äitinsä kautta sukulinjassa tuohon kädentaitaja Johan Jacobsson Sillankorva-Junttilaan.

Temmes tarinassani voi mainita myös Temmeksen pappilassa syntyneen ja aikoinaan Helsingissä kuolleen akateemikko Martti Haavion (22.1.1899-4.2.1976). Tämä runoilijamies oli ollut taitelijanimeltään P. Mustapää.

Aikoinaan paljon muuta Suomea ajallisesti edellä olleessa Temmeksen ulkoilma-, kotiseutumuseossa on esimerkiksi myös paikalliseen pappilaan liittyvää esineistöä. Siellä on esimerkiksi käytössä, aikoinaan Temmeksen pappilassa toiminut kookas ulkokäymälä. Kookkaan kotiseutumuseon puuhamies oli ollut temmesläinen kotiseutuneuvos maanviljelijä Lauri Littow.

Temmeksen kotiseutumuseon museonhoitajana toimi kesäisin 1970 – luvulla, syntyjään temmesläinen, oululainen kansakoulunopettaja musiikkimies Heimo Saksio vaimoineen. Aikoinaan temmesläisiä musiikkimiehiä oli ollut myös eräs Armas Saksio. Hän oli soittanut Temmesellä iltamissa 1900 – luvun alkupuolella.

Saksion Heimon vaimo toimi kesäisin museolla esittelijänä ja kahvilanpitäjänä. Hän paistoi apulaisineen munkkipossu – wiineri kahvileipiä ja muitakin kahvileipiä museopirtin uunissa ja tarjosi niitä museon tiloisssa. Hänen edullisia paistoksiaan sai syödä kahvin kanssa museopirtin kahviossa.

Muutakin mukavaa siellä oli. Heimo Saksio lämmitti kesäisin Temmesjokivarren museon savusaunan. Hän teki sen erityisesti niiden aikojen suositun ”Suomi juoksee viestitapahtuman” yhteydessä. Ehkä hän lämmitti saunan muulloinkin?

Kuuluisassa taidekeskus Retretissä 1980 – luvulla taidenäyttelyjään pitänyt taiteilija Seppo Similä aloitti erään entisajan lumisen pakkastalven aikana taiteilunsa ja niiden myyntejä asuessaan vuokralla kotiseutumuseon tiloissa. Siellä olikin ollut hänen hyvä maalata kookkaita taulujaan ennen Temmeksen pappila-ateljeetaan.

Napakoivu

Tämä tarina kertoo siitä, että temmesläiset olivat 1760 – luvulla rakentaneet reippaina ja touhukkaina nykyistä kirkkoaan. Kirkon rakennuskassasta oli salaperäisellä tavalla kadonnut rahaa. Syylliseksi he olivat todenneet erään työmiehen. Hänet oli piesty, ruoskittu hengiltä vatsan puolelle tuoreilla koivukepeillä. Kuollut oli haudattu Temmeksen kirkon viereiselle hautausmaalle melko pintaa. Hänen mahaansa jääneistä koivukeppien sälöistä oli versonnut koivu. Se sai ”napakoivu” nimen. Myöhemmin oli tullut ilmi, että tämä pieksäen teloitettu olikin ollut syytön mies.

Kirkonrakentaja Anders Louetin vaimot

Temmesläinen kirkonrakentaja Anders Louet oli matkoillaan kulkenut myös Tukholman hovissa. Hän oli tuonut sieltä mukanaan Temmekselle vaimokseen erään kuninkaan hovineidin (neiti Ojeström). Hän kuoli melko pian tautiin Temmeksellä.

Kirkonrakentaja Anders Louet haki hänen tilalle toisen kuninkaan hovineidin (neiti Montgomery). Tämä oli aikoinaan saapunut hienoissa vaunuissa syrjäiseen pieneen Temmeksen Koskelankylään. Laskeutuessaan vaunuista hän oli huutanut, että ”Tuokaa raanua, tuokaa raanua, en minä saata paljaalle maalle astua”. Tarina kertoo lisäksi, että kyseisillä hovineideillä oli virrannut suonissaan sinistä aatelisverta.

Ruma ruustinna

Eräällä Temmeksen papilla oli ollut erityisen ruma vaimo. Lisäksi hän oli ollut ikävä pahasuinen rähisijä, noita – akka. Pappi oli saanut tarpeekseen hänestä. Hän oli lähtenyt melko nätin ja nuoren pappilan kotiapulaisen kanssa siirtolaisiksi Atlantin taakse Ameriikkaan.

Monsignore Adolf Carling

Tämä tarina menee jo hiukan Rantsilan puolelle. Mutta, Temmekselläkin on elänyt Karling sukuisia. Muuan Karlingin Aatu lähti Helsinkiin 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alussa opiskelemaan papiksi. Pappi hänestä oli aikoinaan tullut. Pappina hän kääntyi katoliseen uskoon. Tarina kertoo myös, että tämä monsignore Adolf Carling oli aikoinaan kuulunut paavin 12 kardinaalin kardinaalineuvostoon.

Tyrnävän kappelikunnassa

Pohjois-Pohjanmaalla oli aikoinaan ollut suuria emäpitäjäjiä: Saloinen, Liminka ja Ii. Emäseurakunta Limingan kappeleita olivat olleet esimerkiksi Temmes ja Tyrnävä. Oulu erotettiin Limingasta ja se perustettiin kaupungiksi vuonna 1605. Limingan emäpitäjän toinen reuna oli aikoinaan ollut kaukana nykyisen Venäjän rajan paikalla.

Limingan emäpitäjän, – kirkonkylän ja sen kappeleiden Tyrnävän sekä Temmeksen (Haapaniemenkylä) hävittäminen päättyi vasta Uudenkaupungin rauhaan (v. 1721). Noiden paikkakuntien venäläisten sotilaiden suorittamien hävittämisretkien takana olivat olleet kulloiset Novgorodin, Moskovan tai Venäjän tsaarit. Nykyisin mainitaan myös Novgorin tasavalta. Monet kerrat olivat venäläiset sotilaat käyneet hävittämässä Limingan kirkonkylän ja siinä sivussa myös Temmeksen ja Tyrnävän kappelikunnat.

Suomi oli I ristiretkestä noin vuodesta 1154 vuoteen 1809 ruotsalaisen hallinnoima maa. Vihanpito ja sotiminen Ruotsin ja Venäjän kesken oli ollut hyvin vanhaa perua. Ensimmäinen rauha heidän kesken oli ollut Pähkinäsaaren rauha (v. 1323). Silloin määriteltiin I kerran Ruotsin itäraja. Pähkinäsaaren rauhan rajalinja kulki tutkijoista riippuen Pietarin kaupungin luota, Inkerinmaasta – suunnilleen Raahen Pattijoelle.

Rajalinjan pohjoispuoli oli ollut venäläisten maata. Myöhempi Täyssinän rauhan (18.5.1595) raja antoi Ruotsille valtavat alueet lisämaata Suomenlahden rannoilta, myös Suomen alueen itäpuolelta ja pohjoisesta. Raja muistutti paikoin nykyisen Suomen itärajaa. Ruotsilla oli Täyssinän rauhan jälkeen paljon maita ja mantuja Ruotsin Itämaassa, Suomeksi miellettävällä alueella. Ruotsilla oli myös ollut kulkuoikeudet Jäämerelle, Varangin vuonolle. Stolbovan rauha vuonna 1617 muutti edelleen Ruotsin itärajaa sen eduksi.

Ruotsi valloitti myös asuttamalla alueitaan. Niinä vanhoina aikoina Venäjän tsaarien ajatusmaailmassa myös asuttamalla miehittyjä maita kuului edelleen heille. Ruotsin erämaiden asuttamista tehtiin pakolla, mutta myös verohelpotuksilla houkuttellen.

Venäläiset sotilaat kävivät satojen vuosien ajan toistuvasti hävittämässä mailleen nousseen suomalais – /ruotsalaisen asutuksen. Niin kävi toistuvasti esimerkiksi Limingan kirkonkylälle ja myös sen kappeleille sekä saarnahuonekylille. Venäläisten suorittama hävittäminen oli aina ollut perinpohjaista. Olihan hävitystyö ryssäin armeijan sotilaiden suorittamaa hävitystyötä. Se oli ollut järjestelmällistä tuhoamista.

Sotien, riitojen syynä olivat usein olleet Ruotsin asutuksen leviämisen pysäyttäminen. Tavan mukaan tehtiin kosto- ja ryöstöretkiä. Esimerkiksi Iin mies Juho (Pekka) Vesainen (noin vv. 1540-1627) teki joukkoineen ryöstö -ja kostoretkiä esimerkiksi Vienan Karjalaan sekä kauas Jäämeren rannan Petsamon luostariin. Hänen retkensä synnyttivät kiivaita kostoretkiä Pohjois-Pohjanmaalle.

Isonvihan piilokirkkoja

Tyrnävällä elää tarinoita kappelikunnan ajan kirkoista ja saarnahuoneista. Sellainen oli esimerkiksi ollut Ängeslevän Ylipäässä. Siellä, nimi ”Kirkkoharju” kielii kirkosta ja/tai saarnatuvasta.

Kirkko oli nähtävästi ollut isonvihan piilopirttien ajan piilokirkko. Vaikeaa on uskoa siihen, että siellä Ängeslevän Ylipään Honkakosken metsäseudulla olisi joskus ollut iso kylä, että sinne rakennettiin kappelin kirkko tai saarnatupa?

Ängeslevällä, Toppisen talon luona oli aikoinaan ollut myös kirkko. Ängeslevän Toppisen talon läheinen ”Kirkkokursu” nimi kertoo siitä. Siellä oli myös ollut isonvihan ajan piilokirkko?

Isonvihan aikana meidän luterilaiset pelkuripappimme pakenivat ”hippulat vinkuen” emämaa Ruotsiin. Olivat paenneet hurjalla vauhdilla. Vasta Norjan vuoret pysäyttivät heidät. Papit hylkäsivät seurakuntalaisensa.

Piilokirkot/saarnatuvat olivat rakennettu isonvihan aikana esimerkiksi tyrnäväläisten uskovaisten toimesta jumalanpalveluksien ja hartaustilaisuuksien pitopaikoiksi, siksi aikaa, kun pelkuripapit olivat paossa isoavihaa Ruotsissa ja kappelin kirkot olivat nouseet savuna ilmaan ryssäin toimesta. Mahdollisten isonvihan ajan piilokirkkojen alueilla oli tehty myös kristillisiä hautaansiunaamisia sodan, isonvihan aikana.

Pakomatkalta takaisin tultiin

Isonvihan ajan Ruotsissa piileksineet pelkuripapit palailivat seurakuntiinsa. Heille tuli kiire hankkia konventteliplakaatti. Se kielsi konventtelit eli seurat. Virallisena syynä heillä oli ollut se, että konventtelit eli seurat todennäköisesti uutena ilmiönä ja tapana tuovat epäjärjestystä Suomenmaahan.

Seuroissa mukana olleet saivat puhua Jumalan sanaa vuorollaan halutessaan. Isonvihan ajan, kansanmiesten seuroissa oli siis voitu virsien veisuun ja Raamatun tutkiskelun lisäksi voitu halutessaan puhua vuorollaan.

Seurakunnilla oli jo 1600-luvun loppuilla ollut velvollisuus opettaa kansalle lukutaitoa. Lukkarinkoulut aloittivat jo 1600-luvun lopulla. Kirjoittamisen opettelu kinkereillä ja lukkarinkoulussa tuli kansalle eteen vasta myöhemmin. Oli siis uskottavasti ollut kansalla vankasti lukutaitoa Suuren Pohjan sodan aikana (vv.1700-1721). Kirjoittamisen osaajia oli myös ollut.

Syvät kansanrivit, lukutaidon lisääntyessä, saattoivat alkaa harrastaan Raamatun tutkiskelua. Tyrnävällä ja Pohjois-Pohjanmaalla oli kiertänyt jo kauan sitten pietisti saarnamiehinä esimerkiksi muuan Korkala ja Tuohino ja eräitä entisiä Ruotsin armeijan kanta-aliupseereita oli myös kiertänyt siellä saarnamiehinä.

Todellinen syy konventteliplakaatin nopealle saannille oli ehkä nähtävästi ollut vain pappien ahneus. Papit ehkä pelkäsivät menettävänsä jonkin viinanassakan tai rasvaisen siankinkun uuden pietistisen herätysliikkeen takia?

Pappien saarnaama uskonto oli tapauskoa, millä lähinnä hallittiin kansaa. Luterilainen kirkko muuttui valtionkirkoksi ja sen tehtäväksi tuli vallanpidon välineenä toiminen. Valtionkirkko siitä tuli vuoden 1527 Västeråsin valtiopäivien myötä. Silloin Ruotsista lakkautettiin katolinen kirkko ja usko. Kirkon suuri omaisuus siirtyi Ruotsin valtiolle tai oikeammin se siirtyi Kustaa Vaasalle, yksinvaltias kuninkaalle.

Pietismiä

Pietismi oli ehkä ollut varhaisinta luterilaisen kirkon herätysliikkeisiin kuuluvaa? Sitä oli ollut Suomessa jo paljon ennen isonvihan sotaa (vv.1714-1721) ja myös ennen Suurta Pohjan sotaa (vv.1700-1721).

Pietistien kirkkohistorioitsija Gottfriend Arnold (vv. 1666-1714) nimitteli luterilaista kirkkoa ”portoksi”.

Akateeminen pietisti Lars Ulstadius (Oulu 1650 – Tukholma 1732) oli järjestänyt skandaalin 22.7.1688 Turun tuomiokirkossa moittimalla suureen ääneen luterilaista kirkkoa kesken sunnuntain jumalanpalveluksen. Hän esitti myös, ettei papeilla ole Pyhää Henkeä. Moitti heitä leipäpapeiksi.

Niin se olikin, että pietismi oli sydämen uskoa. Aitoa Kristuksen uskoa. Muu uskonto esim. luterilainen valtionuskonto oli vain ns. tapauskoa tai kristinuskoteorian kautta syntynyttä uskoa.

Tärkeintä arkipäivän uskonelämässä oli näyttää muille maanpäällä tallustaville uskovaisuuttaan. Luterilaisuus oli myös valtionusko. Se toimi maallisen valtiovallan käsikassarana. Kristuksen kärsimyshistoria ja hänen elämänsä tarkoitus ja tehtävä sekä hänen perustamansa kirkko oli luterilaisille vain toissijainen.

Oululaissyntyiselle Lars Ulstadikselle tulivat mielipiteidensä takia tutuiksi vankiloiden kalterit ja sellit. Piispa Gezelis oli hakenut kuolemantuomioa tälle onnettomalle toisinajattelijalle. Se oli muuttunut silloisissa tuomioistuimissa monen moniksi vankilavuosiksi.

Suunnilleen samanikäisiä Ulstadiuksen kanssa ollut, myös akateeminen pietisti Petter Schaefer (k.1729) ihastui pietistisiin Ulstadiuksen mielipiteisiin. Hänkin oli arvostellut pappien Pyhän Hengen puutetta. Hän oli myös ennustanut edessä olevan hyvin vaikeita aikoja juuri maailmallisuuden, irstauden sekä ulkokultaisuuden takia.

Pietismiä elettiin Suomessa poikkeukellisten koleiden, kylmien talvisäiden aikana. Pieni jääkausi nimen sanut ajanjakso sijoittui juuri 1600-luvun lopulle. Siihen liittyivät ns. suuret kuolonvuodet (vv.1695-1697). Joidenkin tietojen mukaan silloin menehtyi Suomen kansasta 1/3. Pieni jääkausi ei ollut vain Suomen sääilmiö. Siltä ajalta on esimerkiksi hollantilaisia talvimaalauksia luistelijoista Hollannin kanavilla.

Vankiloiden sellit tulivat myös Petter Schäferille tutuiksi. Tosin hän vietti muutamien vuosien kauden USA:n pietistiuskovien porukoissa. Hän olisi saanut siellä töitä esimerkiksi opettajana Pennsylvanian Germantownissa, mutta hän palasi takaisin Ruotsiin ja alkoi tehdä uudelleen tuttavuutta vankilasellien ja kaltereiden kanssa.

Kirkko keskellä kylää

Tyrnävällä on toiminut ajatus, että ”kirkko keskellä kylää”. Ehkä kaikki kirkoiksi vihityt rakennukset olivat kaikki olleet ”Vanahalla hautuumaalla”. Siellä oli ollut esimerkiksi vuonna 1647 rakennettu ja nähtävästi isossavihassa tuhottu. Ehkä muutama muukin? Tai kirkot/saarnatuvat olivat olleet ”Vanahan hautuumaan” läheisyydessä?

Nykyinen Tyrnävän kirkko rakennettiin 1800-luvun lopulla tärkeälle paikalle. Se rakennettiin pitäjää halkovien maanteiden risteykseen, kuin keskelle kylää. Sitä oli joskus tuumailtu, että sen olisi pitänyt sijaita toisella kulmalla kyseistä neljän tien risteystä? Sen paikka olisi ehkä kuulunut olla pappilan puoleisella kulmalla? Tuo nykyinen Tyrnävän kirkko tehtiin vuonna 1865 tuhopoltetun tilalle.

Eräs tarina kertoo, että isonvihan aikaan ”Vanahalla hautuumalla” sijainneesta kirkosta tai oikeammin sen kellotapulista oli Tyrnävän kyläläisten voimin otettu alas sekä talteen arvokkaat kirkonkellot. Ne olivat kätketty turvaan kaiken tuhoavilta ja hävittäviltä venäläisiltä sotilailta läheiseen Tyrnävänjokeen. Niitä oli sieltä yritetty myöhemmin nostaa, mutta niitä ei ollut löytynyt. Ne olivat siirtyneet toiseen paikkaan ja hautautuneet pohjamutiin.

Ne ääntelevät sieltä varoittaen ”huonon edeltä”. Kirkonkellot olisivat olleet mieluisat myös venäläisille. Metalli sinänsä oli jo ollut arvokasta. Ne olisivat olleet myös arvokkaat voitonmerkkinä, sotasaaliina vääräuskoisilta.

Maallikoiden aikaa

Isonvihan aikana ja ennen sitä seurakunnallinen elämä oli ollut jo vakiintunutta Tyrnävällä. Isonvihan ajalle oli tyypillistä se, että kansa turvautui Jumalaan, piilokirkkoihin sekä metsien piilopirtteihin. Papit pakenivat Ruotsiin.

Piilokirkoissa jatkuivat kappelin hartaustilaisuudet. Varmaan hautasivat kuolleitaan ja isossavihassa surmattuja pitäjäläisiään kristillisesti ja säällisesti hautuumailleen? Eivät jättäneet kuolleitaan haaskalintujen, petoeläinten, ahmojen, karhujen, susien jne, eikä kulkukoirien syötäviksi.

Kaikki kirkollinen toiminta tehtiin niinä isonvihan aikoina ainoastaan seurakunnan maallikoiden toimittamina. Uskovaiset maallikot ja maallikkosaarnaajat säilyttivät niinä ankeina isonvihan vuosina Kristuksen kirkon Suomessa.

Säätyläiset, sotilaat, papit turvautuivat isonvihan aikana vikkeliin kinttuihinsa. He pakenivat Ruotsiin, monet juoksivat jopa ohi Tukholman. Juoksivat silmät kauhusta ja pelosta ympyriäisinä kauas Ruotsin sisämaahan.

Kirkonmiesten pakeneminen Ruotsiin oli ilmennyt joukkohysteriana. Se oli temmannut mukaansa kaikki papit, pitäjänapulaiset sekä kappalaiset. Ei Suomeen jäänyt ainuttakaan pappia. Myös, Tyrnävän isonvihan ajan Lithovius ja Limingan Kristian Gisselkors olivat paenneet kauhuissaan Ruotsiin.

Tyrnävän kappelikunnan vuonna 1647 rakennettu 1. kirkko oli nähtävästi myös tuhottu polttamalla, venäläisten sotilaiden toimesta, isonvihan aikana. He käyttivät Pohjois-Pohjanmaalla ns. poltetun maan taktiikkaa. He tulivat Liminkaan sotaväkenä pienten tykkien kanssa. Täysin puolustuskyvyttömiä oltiin heitä vastaan.

Outoa ajatus on se, että venäläiset olisivat jättäneet isonvihan aikana esimerkiksi ”Vanahan hautuumaan” kappelin toimintakuntoiseksi. Se oli ollut ryssille eräitä merkittäviä sotilaskohteita. Olihan se myös ollut vääräuskoisten kirkko. Syy siksikin hävittää se.

Voi uskoa, että isonvihan ajan ryssillä oli ollut ankara sotilaskuri. Silloisen Venäjän tsaarin Pietari Suuren valvova silmä, kaikennäkevä silmä näki aina Pohjanlahden rannikolle. Parempi oli heidän sotilaina noudattaa annettuja käskyjä eli hävittää perinpohjin Pohjois-Pohjanmaa.

Venäläiset olivat ortodokseja eli toisuskoisia ruotsalaisten ja suomalaisten silmin nähtynä. Suurpitäjä sekä emäseurakunta Liminka oli aikoinaan aloittanut ja toiminut pitkän aikaa roomalaiskatolisena seurakuntana, mutta vuoden 1527 Västeråsin valtiopäivien uskonjulistuksen jälkeen Limingassakin oltiin luterilaisia.

Venäläisten sotilaiden jäljiltä jäi vain poltettu, asumaton, tyhjä maa. Usein ja tavallisesti he surmasivat kiinnisaadut. Mutta, veivät myös liminkalaisia, muhoslaisia, temmesläisiä ja tyrnäväläisiä mukanaan orjikseen, jalkavaimoikseen ja lapsisotilaiksi.

Limingan Kristian Giselkors oli laatinut tilastoja Limingan menetyksistä Ruotsista palattuaan. Ei, hän olisi voinut laatia tilastoja, elleivät esimerkiksi Temmeksen Haapaniemen, Tyrnävän Suutarinkylän ja Ängeslevän kylän miehet olisi kirjottaneet niitä muistiin papereihin. Ehkä he kirjoittivat syntyneitä ja kuoleita kirkonkirjoihin.

Lähteitä:

https://www.tyrnavanseurakunta.fi/info-ja-asiointi/historiaa

https://www.geocaching.com/geocache/GC614N1
https://www.muistini.fi/tarinat/minun-elamani-musiikkia
http://www.pellervo.fi/pellervo/kp10_06/iso_viha.htm
https://www.kaleva.fi/juttutupa/kotimaa/yleisovihahailuoto/4565106